keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Mielipiteitä ja kirjoituksia

Koulu puhuttaa taas mediassa. Helsingin Sanomien keskustelupalsta on viikosta toiseen täyttynyt koulun tulevaisuutta koskevilla mielipidekirjoituksilla. Milloin mietitään ylioppilaskirjoitusten merkitystä, milloin opettajien sukupuolijakauman seurauksia koulun toimintaan. Parasta on huomata, että koulun tulevaisuus todella kiinnostaa meitä.

Yksi mielenkiintoisimmista mielipidekirjoituksista oli Jarno Paalasmaan (HS 15.1.2012) otsikolla Kouluissa unohdetaan lapsen luontaiset taipumukset. Paalasmaa ilmoittaa ammatikseen historian opettajan ja hän toimii Steinerkasvatuksen liiton puheenjohtajana. Paalasmaa toteaa suomalaisen koulun toimintakulttuurin oleven "vuosikymmenestä toiseen liian passivoivaa ja tietosisältöjä korostavaa".

Paalasmaan steinerpedagoginen tausta saattaa särähtää monen korvaan, sillä steinerpedagogia yhä edelleen tuntuu jakavan mielipiteitä pedagogisuudestaan. Ottamatta sen enempää kantaa steinerpedagogiikan vahvuuksiin, on kuitenkin todettava, että Paalasmaa osuu valitettavan oikeaan.

Mielipidekirjoituksen toiveena on herättää keskustelua koulun toimintakulttuurin muutoksesta tulevassa opetussuunnitelmauudistuksessa. Paalasmaa toteaa, että "koulun tehtävä ei ole eri oppiaineiden tietomäärän omaksuminen, Koulua ei käydä koulua varten eikä edes vanhan sanonnan mukaisesti elämää varten. Koulun itsessään tulisi olla elämää."
Tähän tulevan opetussuunnitelmankin tulisi kiinnittää huomiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti