Nykyään joku voisi todeta, että kyllä miniläppärit ja Smartboardit ovat paljon tärkeämpiä.
Tietoteknologian mahdollisuuksia vähättelemättä, allekirjoittaisin itse kuitenkin vielä mieluusti ensimmäisen väittämän. Sillä jokainen opettajahan on myös hieman egoisti, joka rakastaa omaa ääntään ja tykkää olla huomion keskipisteenä, joten pitää myös välttämättä itseään tärkeänä. Tai niin väitetään.
Niinpä niin. Opettaja on mitä opettaja on, tärkeintä on, että opettaja tietää mitä on.
Ei ole lainkaan sattumaa, että opettajankoulutuksen muotisana oli muutama vuosi sitten reflektio. Silloin ei muuta tehtykään kuin reflektoitiin omaa toimintaa. Ensin reflektoitiin portfoliossa, sitten oppimispäiväkirjassa, reflektiopaperissa ja vielä päivän päätteeksi ryhmäkeskustelussa.
Mistä tässä oikein on kyse?
Opettajan työ on kokonaisvaltaista olemassaoloa, jossa esille tulevat ihmisen kaikki osapuolet. Töihin tullessaan ei voi ajatella, että nyt on ne työasiat, ja nyt keskitytään niihin. Tai tottakai voi, silloin korjataan kokeet ja opetetaan sijamuodot.
Mutta opettajan työasioita on myös kaikki muut elämän asiat. Voidaanko siis ajatella, että opettaja on työväline, ja itsensä avulla hän opettaa elämää?
Tästä päätellen ei lainkaan pahaksi kaikki tuo reflektointi. Lienee ihan hyvä välillä reflektoida omaa toimintaa ja ottaa selvää, miten tätä elämää oikein elää. Ehkä sen avulla voi opettaa oppilaallekin jotain merkittävämpää tästä elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti