Tietynlainen turhautuminen ainarajojen ylläpitoon on aistittavissa koulun arjessa, mielipidepalstojen kirjoituksissa sekä mielestäni myös opettajissa sekä luokanopettajaopiskelijoissa. Ollaan päädytty tilanteeseen, jossa vaaditaan muutosta, kuitenkaan tietämättä varsinaisesti mikä tämä muutos voisi olla.
Mielestäni kaikki kulminoituu siihen, miten ymmärrämme koulun sivistystehtävän. Yhä edelleen pidämme kiinni käsityksestä, että sivistynyt ihminen omaa tietyn yleissivistyksen, johon liittyy nimenomaan tietosisältöjen hallinta. Yleissivistyken merkitys ja sen sisällöt ovat vuosien saatossa eläneet, ja moni on myös kyseenalaistanut sen tietopainotteisen tarpeellisuuden.
Samaan aikaan yleissivistykseen usein liitetään tiettyjen yhteiskunnan normien, arvojen ja moraalisääntöjen nouttamisen osaaminen. Yleisimpänä esimerkkinä voidaan mainita ihmisen tarve osata kohteliaat käyttäytymissäännöt.
Jos tätä ajatusta viedään pidemmälle, päästään minun mielestäni siihen, mistä koulun antamassa sivistyksestä tulisi olla kyse. Sivistyksen myötä tulisi lapselle antaa tarpeelliset taidot ja tiedot pärjätäkseen yhteiskuntamme jäsenenä, ja löytääkseen oman paikkansa siitä. Tähän päämäärään ei kuitenkaan päästä kääntämällä oppikirjan sivuja päivästä toiseen.
Sen sijaan koulussa tulisi järjestelmällisesti oppia ja opetella kommunikaatio- sekä yheistyötaitoja. Koulussa pitäisi opettaa argumentoinnin ja mielipiteenilmaisun keinoja ja niiden merkitystä. Opetuksen tulisi hahmotella suurempia kokonaisuuksia ja oppia sitä kautta näkemään yhteiskuntamme ja koko maailmamme toimintaa, valtasuhteita, merkityksiä ja omia näkemyksiään asioiden ja ilmiöiden yhteyksien valossa. Esille pitäisi ottaa tarve opettaa oppilasta tuntemaan itsensä, omat toimintatapansa, omat oppimistapansa, omat vahvuutensa ja heikkoutensa, johon jollain tavalla sekä oppilaan ohjauksella että eriyttämisellä pyritään. Taito- ja taideaineita tulisi lähestyä niiden merkityksellisyyden sekä taidetta varsinkin sen esteettisyyden ja sen kokemuksellisuuden kautta. Kaiken kaikkiaan opetuksessa tulisi tehdä selväksi, opetettavien asioiden merkitys oppilaan omassa elämässä ja oppilaan tulevaisuudessa.
Ymmärrän, että OPS ohjaa myös tähän suuntaan, ja että moni opettaja pyrkii toteuttamaan opetusta nämä ajatukset mielessään. Mielestäni valtiomme opetusta ohjaava koneisto kuitenkin pitää kiinni visiostaan, jossa sivistystä lähestytään väärästä suunnasta. Tällä hetkellä OPS:a selaillessaan huomio kiinnittyy opetettavien aineiden sisältöihin, jotka ovat monipuolisuudessaan todella uuvuttavat, sekä tavoitteisiin, joiden kautta yllämainitsemiani asioita oppiaineen aihesisältöjen kautta lähestytään.
Tämä tulisi kuitenkin kääntää toisinpäin ja asettaa sivistyksen ja kasvatuksen inhimilliset ja pedagoset tavoitteet ensisijaisiksi, ja aihe-ja asiasisällöt niiden alle. Nyt opetuksen järjestelmällisyys perustuu siihen, että luomme oppiaineiden opetuksen sisällöt mielekkäiksi kokonaisuuksissi, ja pyrimme hakemaan niihin eheyttä vuodesta toiseen. Tällaisen lähtökohdan sijaan tulisi opetuksen pohjautua ihmisläheisimpiin kokonaisuuksiin, joiden avulla voisimme pyrkiä oppilaan kasvatuksen ja ohjauksen eheyteen ja järjestelmällisyyteen.
En ehdota, että koulussa ei enää opetettaisi Suomen historiaa, ihmisen biologiaa tai luovaa kirjoittamista, sen sijaan näitä sisältöjä opeteltaessamme voisimme tavoitteellisesti ja järjestelmällisesti pyrkiä nimenomaan yllä mainitsemiini inhimillisempiin tavoitteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti