Teorian ja käytännön suhde ei ole yksiselitteinen. Sen takia se myös aina puhututtaa. Opettajia se puhuttaa varsinkin siksi, että luokkahuoneessa niitä on mahdotonta tarkastella toisistaan erillään.
Luokanopettajakoulutus on oikeustieteellisen ja lääketieteellisen ohella yksi kolmesta yliopistollisesta tutkinnosta, jotka valmistavat suoraan ammattiin. Niinpä luokanopettajankoulutus voidaan oikeutetusti ymmärtää myös ammattillisena tutkintona. Ja silti sitä opetetaan yliopistossa ammattikoulun sijaan.
Opettajankoulutuksen tulisi ehdottomasti säilyä yliopistollisena tutkintona, siitä ei ole mielestäni epäilystäkään. Ainoastaan ymmärtämällä kasvatuksen ja koulutuksen tieteellisen, yhteiskunnallisen ja teoreettisen pohjan, johon opiskelija yliopistossa tutustutetaan, voi opettajasta tulla ammattitaitoinen työssään.
Yliopistossa keräämänsä akateemisen, tieteellisen ja teoreettisen tiedon ja taidon lisäksi luokanopettaja tarvitsee kuitenkin työssään valtavan määrän amamttillista ja käytännön tietoa ja taitoa. Tällaisten kerryttämiseen ei kandi- ja maisteriopintojen aikana tunnu kuitenkaan olevan aikaa tai resursseja.
Ja ensimmäisen työvuotensa jälkeen opettajat ovat aivan puhki. He ovat antaneet kaikkensa sekä oppilaille että heidän vanhimmilleen, kuin koulun työyhteisöllekin. Työvuosi on ollut äärimmäisen raskas. Vasta silloin taitaa opettaja tosissaan ymmärtää, että kyseinen työ on paljon muuta kuin, mitä 300 opintopisteen aikana tuli ymmärrettyä.
On totta, että koulutuksen aikana perhedytään koulun arkeen. Myös opetusharjoittelut tukevat tällaista tutustumista. Tämä ei kuitenkaan riitä. Se on raaka tosiasia, että opettajaksi opitaan vasta työskentelemällä opettajana.
Maisterikoulutus luokanopettajillamme on arvokas ja kunnioitettava asia, sitä ei ole kieltäminen. Meidän on kuitenkin ymmärrettävä se, että opettaja ei tällaisella koulutuksella ole vielä valmis tekemään työtään. Sen vuoksi perehdyttäminen on opettajan ammattillisen osaamisen piirissä sellainen asia, johon tulisi tulevaisuudessa kiinnittää yhä enemmän huomiota.
Tällainen perehdyttäminen koulun arkeen sekä sen käytäntöihin on yliopistossa vaikeaa resurssien lisäksi myös koulu- ja kuntakohtaisten eroavaisuuksien vuoksi. Tästä syystä vastuu opettajan työhön perehdyttämiseen tulisikin siirtää kouluille tai jollekin ulkopuoliselle taholle.
Ymmärtääkseni kouluilla on tällä hetkellä varsin erilaiset käytänteen sen suhteen, miten tuore opettaja perehdytetään työhönsä. Ehkä nimenomaan tähän pitäisi kiinnittää huomiota, jolloin opettajaksi oppiminen jatkuisi koulun arjessa yhtä suunnitelmallisesti ja valvotusti kuin yliopisto-opintojenkin aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti